Kohti Los Angelesia 2028

Kilpapurjehtija Nooa Laukkanen purjehtii kovasti kilpaillussa ja fyysisesti erittäin vaativassa ILCA 7 luokassa. Seuraavana tavoitteena on edustaa Suomea tässä luokassa Los Angelesin Olympialaisissa vuonna 2028.

Kilpapurjehduksen Nooa aloitti jo 7-vuotiaana ja on siitä asti jatkanut tavoitteellisena urheilijana kohti omia unelmia. Ensimmäinen niistä oli pääsy Pariisin 2024 Olympialaisiin Marseillen vesille, mutta tämä tavoite jäi saavuttamatta, osittain purjehdusliiton hieman hämäräksi jääneiden valintaperusteiden takia. Systemaattinen työ kuitenkin jatkuu, eikä Nooa ole luovuttanut, vaan kiertää edelleen maailmaa hakien kovia kilpailuja ja hyviä tuulia.

Xabis Oy on tukenut Nooaa edellisen “Pariisin -projektin” aikana ja yhtiön tarkoitus on jatkaa mukana kohti seuraavia kilpailuja. Purjehdus on lajina varsin kallis, kun otetaan huomioon myös matkustamiset, veneiden kuljetukset, harjoitteluun kuluva aika sekä valmennus. Nooa valmistautuukin kisoihin Norjan maajoukkueen kanssa. Tästä syystä yksityinenkin tuki on tärkeää nuorille urheilijoille, kun  Olympiakomitean ja purjehdusliiton tuki ei yksin riitä.

Yhteistyössä kohtaavat urheilijan ja yhtiön arvot. Erityisesti vastuullisuuten liittyvät teemat ovat Nooalle tärkeitä ja huoli Itämeren tilasta. Samalla kun haluamme tukea huippu-urheilijaa, haluamme myös Nooan kautta pitää näitä teemoja esillä.

Myötäisiä tuulia Nooa!